Hyppää sisältöön

Piirin jäsenkirje

Piirin jäsenkirje                                                                                                                                   16.9.2026

Hei Eläkeliiton Päijät-Hämeen piirin jäsen! Tämä on ensimmäinen piirikirjeemme, joka lähetetään kaikille sähköpostinsa ilmoittaneille jäsenille.

Jokainen jäsen on liittynyt ensisijaisesti omaan yhdistykseensä. Liittymällä siihen, liittyy samalla myös Päijät-Hämeen piiriin ja tietysti Eläkeliittoon. Oma yhdistys on se luontevin ja läheisin paikka toimia, siellä ovat kerhot, retket ja ystävät.

Piiri toimii paikallisena sanansaattajana yhdistysten ja Eläkeliiton välillä, auttaa yhdistyksiä yhdistystoiminnan koukeroissa mm kouluttamalla ja auttaa myös eri yhdistysten väkeä kohtaamaan toisiaan. Järjestämme kilpailuja ja tapahtumia koko piirin jäsenistölle.  Piiri järjestää myös kaikille jäsenille avoimia matkoja niin ulkomaille kuin kotimaassakin. Piiri pyrkii myös aktiivisesti vaikuttamaan maakunnassa yhteiskunnallisiin asioihin, joilla on merkitystä ikäihmisten hyvinvointiin.

Meillä kaikilla toimijoilla on yhteinen tavoite: toimia henkilöjäsenen hyväksi, löytää ja tarjota sellaisia toimintamuotoja, joka kullekin olisi mieluisinta. Tässä piiri auttaa yhdistyksiä, muun muassa löytämään tapoja saada jäsenten ääni kuuluviin. Kaikkien eri tasojen toimintaa säätelee yhdistyslaki ja sen lisäksi Eläkeliiton säännöt. Niin lain kuin sääntöjenkin tarkoitus on luoda toiminnalle raamit ja pyrkiä tasapuolisuuteen. Olitpa sitten jäsen Orimattilasta, Sysmästä tai jostain siltä väliltä perusasiat eläkeliittolaisuudesta ovat samat.

Piirin toimintaa johtaa piirihallitus. Siihen kuuluu edustus kaikista piirimme yhdistyksistä. Tällä hetkellä piirihallituksen ja siis piirin puheenjohtaja on Ulla Ylöstalo Kärkölästä. Puheenjohtaja valitaan aina vuodeksi kerrallaan, kun taas muut piirihallituksen jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi, puolet vaihtuu vuosittain. Käytännön asioita hoitaa toiminnanjohtaja.

Syksy on aina valintojen aikaa. Yhdistyksen syyskokouksissa valitaan hallitus ja sen puheenjohtaja, piirin syyskokouksessa piirihallitus ja sen puheenjohtaja. Sekä syys- että kevätkokous ovat jäsenkokouksia: jokaisella jäsenellä on oikeus olla päättämässä valinnoista ja muista asioista. Hallituksissa tarvitaan aina osaavia ja innostuneita ihmisiä – ja hallitustyöhön koulutetaan. Lähde vaan rohkeasti mukaan kehittämään yhdistyksesi ja sitä myöten koko Eläkeliitonkin toimintaa!

Jos ja kun haluat saada jäsenen äänesi kuuluviin, ole yhteydessä oman yhdistyksesi hallitukseen tai sitten piirin puheenjohtajaan tai toiminnanjohtajaan. Haluamme kuulla sinun mielipiteesi!

Piirin yhdistysten vuosijulkaisu, 100-sivuinen aikakauslehti Iloinen EL-vuosi on valmistumassa ja lähtee jakoon marraskuun alussa. Valtaosa yhdistyksistä on sisällyttänyt lehden jäsenmaksuunsa, joten se tipahtaa jäsentalouden postilaatikkoon erikseen pyytämättä 😊

Niin yhdistysten kuin piirinkin tapahtumatiedot löytyvät yhdistysten ja piirin www-sivuilta ja usea yhdistys jakaa tapahtumakalenteria myös kerhoissa tai muulla tavoin.

Myös yhdistysten hallitusten tiedot löytyvät www-sivuilta. Ja jos ei löydy – viestiä minulle niin selvitetään!

Reipasta syksymieltä toivotellen

Kristiina Ketomäki

Piirin toiminnanjohtaja

puh 040-845 1922

paijat-hame@elakeliitto.fi

Jaa tämä artikkeli